Life at Deloitte

Traineetarinani: Niko Lähdemaa

Traineetarina

Lempikerho Deloittella: Beach volley
Lapsuuden haaveammatti:
 Palomies
Kuvaile Deloittea kolmella sanalla:
 Joustava, osaava ja kansainvälinen
Asia, johon käytän eniten aikaa työn ulkopuolella: Matkustaminen
Laukussani on aina:
 Kuulokkeet!
Mitä aion oppia seuraavaksi:
 Puhumaan espanjaa
 

Minkälainen tausta sinulla on Niko?
Olen lukenut Keskus-Lontoon yliopistossa kansainvälisiä kauppatieteitä ja nyt olen opinnäytetyötä vaille valmis tradenomi Laurean ammattikorkeakoulusta, jossa opiskelen riskienhallintaa ja yritysturvallisuutta. Deloittelle tulin traineeohjelman kautta syyskuussa 2016. Cyber-tiimissä aloitti samaan aikaan viisi traineeta – peräti neljä meistä jatkoi Deloittella traineejakson jälkeen.

Minkälaiseksi koet yhdessä tekemisen Deloittella?
Cyber-tiimissämme on hyvä ja tiivis ilmapiiri. Ala kehittyy hyvin nopeasti ja jatkuvasti pitää osata ja tietää enemmän. Jaamme aktiivisesti tietoa tiimin kesken ja myös globaalisti löytyy aina henkilö, jolta kysyä lisää. Muut traineet ovat olleet iso vertaistuki ja esimieheltäni on löytynyt minulle aina aikaa.

Mitä kaikkea olet päässyt tekemään traineejaksosi aikana?
Pääsin heti aloitettuani kiinnostavaan projektiin tekemään sisäistä tarkastusta asiakkaalle. Mieleenpainuva oli myös ensimmäinen työreissuni Vaasaan yhdessä projektitiimin kanssa, jossa teimme viikon ajan kontrollitestausta asiakkaan tiloissa. Asiakasprojektien lisäksi olen tehnyt paljon myynti- ja esittelymateriaalia, mikä on opettanut palveluistamme ja sisäisistä työkaluistamme.

Mikä on parasta Deloittella työskentelyssä?
Meillä on vahva tiimityöskentelyn henki ja koen, ettei minua ole koskaan jätetty yksin. Traineelle annetaan paljon vastuuta ja häneen luotetaan; tärkeää on että sopii porukkaan ja työyhteisöön. Olen myös päässyt käyttämään kielitaitoani ja ulkomailla oleskelusta ammentamiani kokemuksia ja oppeja. Yhteiset illanvietot ja sisäiset tapahtumamme ovat mahtavasti järjestettyjä ja arvostan Deloitten joustavuutta työnantajana.

Minkä vinkin annat asiakkaiden kanssa työskentelyyn ja mitä palautetta olet saanut työstäsi?
Huolellinen valmistautuminen ja pohjatyö antavat varmuutta asiakastapaamisiin ja vähentävät yllätyksiä. Yksi huippuhetki on ollut, kun sain omalta projektitiimiltäni hyvää palautetta ja tyytyväisen asiakkaan välittämän kiitoksen. Meillä kannustetaan jatkuvan palautteen antamiseen – onnistumiset jaetaan tiimissä ja niistä iloitaan yhdessä.

 

Parasta työssäni on sen monipuolisuus. Jokainen asiakasprojekti on erilainen, mikä tuo omat mausteensa joka juttuun.

 

 

 

 

 

 

 

Niko Lähdemaa
Trainee 2016
Risk Advisory, Cyber Security

Oliko tieto hyödyllistä?