Life at Deloitte

Traineetarinani: Aki Ruohola

Traineetarina

Kansainvälisissä projekteissa on ollut ilo huomata, että työkulttuuri ylittää maarajatkin. 

Liiketoiminta-alue: Audit
Lempikerho Deloittella: Viinikerho
Lapsuuden haaveammatti: Kaivinkonekuski
Kuvaile Deloittea kolmella sanalla: Asiantunteva, joustava, kansainvälinen
Mieleenpainuvinta tähän mennessä Deloittella: Brysselin työmatkan after work -viikonloppu

 

Minkälainen tausta sinulla on, Aki?
Valmistuin Turun kauppakorkeakoulusta maaliskuussa 2017 pääaineenani laskentatoimi. Kyseistä merkkipaalua edeltävää opiskelijaelämää tuli rahoitettua myyjänä sekä parin vuoden ajan osa-aikaisena kirjanpitäjänä. Maisterivaiheessa oman alan työtehtävät alkoivat tuntua ajankohtaisemmilta, jonka jälkeen löysin itseni ensimmäisen kerran Deloittelta tammikuussa 2016 tilintarkastusharjoittelusta Luxemburgista. Tämän jälkeen aloitin traineena Suomessa syyskuussa 2016.

Mikä sai sinut hakemaan traineeksi juuri Deloittelle?
Itse painotin harjoittelulta nimenomaan käytännön kokemusta. Tutkin eri yhtiöiden arvosteluita ja luin aiempien harjoittelijoiden kirjoittamia kokemuksia, joiden jälkeen Deloitte vaikutti lupaavimmalta vaihtoehdolta. Viimeisenä kannustimena hakuun toimi globaalilta rekrysivustolta vahingossa silmiin pongahtanut Luxemburgin harjoittelupaikka, koska samaan aikaan mahdollinen opiskelijavaihto oli myös mielessä. Tuon kokemuksen jälkeen jatkoa Suomessa ei tarvinnut enää miettiä kahta kertaa.

Mitä kaikkea olet päässyt tekemään trainee-jaksosi aikana?
Tilinpäätöstarkastuksia eri kokoisiin asiakkaisiin liittyen, esim. pörssiyhtiöihin sekä kiinteistösijoitus-, majoitus- ja teollisuusalan yhtiöihin. Lisäksi olen päässyt tekemään harjoittelun loppuvaiheessa myös yksin toteutettavia pienempien asiakkaiden tarkastusta sekä erityistä lausuntoa vaativien Tekes-projektien ja rahankeräystilitysten tarkastusta. Oheispuuhasteluna pääsin mukaan myös kansainväliseen innovaatiotiimiin, jossa pilotoidaan uusimpia Auditin Analytics-työkaluja ja nähdään ensimmäisten joukossa, miten tarkastustavat muuttuvat jatkossa.

Miten kuvailisit Deloittea yrityksenä, työnantajana ja työyhteisönä nyt tämän kokemuksesi perusteella?
Mielestäni arvostus ja tiimihenki näkyvät joka puolella. Traineet otetaan loistavasti vastaan ja mukaan porukkaan, koulutuspäiviä (ja niiden jatkoja) järjestetään tasaiseen tahtiin ja myöskään koskaan ei ole liian kiire työn ohessa tapahtuvaan opettamiseen. Hyvä ilmapiiri taas mahdollistaa sen, että uskaltaa kysyä ja myös haastaa vanhoja toimintatapoja. Toisaalta jokaiselle nimetään myös ylemmältä tasolta Coach (uraohjaaja), jonka kanssa voi avoimesti ja luottamuksellisesti puhua omista toiveista sekä saadusta palautteesta.

Miksi kannattaa tulla Deloittelle töihin?
Kahden eri toimipisteen harjoittelun kokeneena voi aidosti sanoa, että se ei ole muuta kuin kannattavaa! Käytännön työhön pääsee mukaan hyvässä tiimihengessä ja lisäksi ilman uran alkuvaiheen erikseen linjattuja asiakassektoreita pääsee mukaan mitä erilaisimpiin asiakkaisiin. Myös työhön liittyvät asiat hoidetaan reilusti ja hyvässä hengessä, allekirjoittaneellakin Trainee-sopimus muutettiin valmistumisen myötä vakinaiseen kesken harjoittelujakson.

Aki Ruohola

Trainee 2017

Tilintarkastus

Oliko tieto hyödyllistä?