Life at Deloitte

Uusi deloittelainen – Helena Telaranta

Konkreettisten vaikutuksien ja positiivisen muutoksen aikaansaava henkilöstöjohtaja

Helena Telaranta aloitti syksyllä 2022 Deloitten henkilöstöjohtajana Suomessa. Helena inspiroituu sekä bisneksen että tiimien kasvutarinoista ja kokee mielekkääksi kollegoiden sparraamisen urallaan. Hän uskoo, että ihmiset uskaltavat kokeilla uusia asioita, kun heille annetaan tilaa siihen. Samalla jokaiselle on tärkeää antaa lupaus siitä, että yksin ei tarvitse pärjätä.

Helena Telaranta

19.1.2023

Millainen opiskelu- ja työtausta sinulla on?

Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri Vaasan yliopistosta. Minulle on kertynyt tähän mennessä pitkä kokemus erilaisista HR-tehtävistä – niin teolliselta alalta kuin kasvuyrityksistä. Olen työskennellyt suurimmaksi osaksi kansainvälisissä rooleissa ja ollut paljon liiketoiminnan skaalaamisen äärellä. Ennen Deloittelle siirtymistä työskentelin muun muassa Qt Groupissa ja Wärtsilässä. 

Mitkä asiat saivat sinut valitsemaan Deloitten? 

Olen työskennellyt useilla eri toimialoilla ja koen sen ammatillisena rikkautena. Isossa konsulttiorganisaatiossa työskentelystä minulla ei kuitenkaan ollut aiempaa kokemusta, mutta kiinnostusta sitäkin enemmän. Deloittella on vaikuttava brändi ja organisaatio on kasvanut Suomessa viime vuosina hurjaa vauhtia. Toimitusjohtaja Lari Hintsanen teki myös positiivisen vaikutuksen ja olimme heti samalla aaltopituudella – tämä sinetöi päätökseni lähteä kohti uutta. 

Mitä teet roolissasi Deloittella?

Me olemme ennen kaikkea ihmisbisnes. Tiimimme tärkein tehtävä on panostaa asiantuntijakokemukseen – niin nykyisten deloittelaisten kuin potentiaalistenkin uusien asiantuntijoiden osalta. Kovassa kasvussa liiketoiminnan tukeminen korostuu entisestään. On tärkeää löytää asiantuntijat, jotka solahtavat osaksi Deloitten strategiaa ja kulttuuria, ja joille pystymme tarjoamaan monipuolisia ura- ja oppimismahdollisuuksia ja kiinnostavan paikan työskennellä. 

Mistä inspiroidut?

On hienoa nähdä oman tekemisen konkreettiset vaikutukset ja saada muutosta aikaiseksi. Ihmisten henkilökohtaiset kasvutarinat inspiroivat minua ja erityisesti se, jos olen pystynyt sparraamaan ja tukemaan uralla eteenpäin. Muiden onnistumisia on ilo seurata vierestä. Lisäksi henkilökohtainen motivaattorini on tyytyväiset asiakkaat, eli Deloittella liiketoiminta ja yhteisissä strategisissa tavoitteissa tukeminen ja onnistuminen.

Kenelle suosittelisit Deloittea ja millaisia osaajia tarvitsemme?

Uteliaisuus kantaa pitkälle – suosittelen Deloittea asiantuntijoille, jotka haluavat päästä tekemään asioita laajasti. Liiketoimintayksiköissämme on kattava kirjo yhteiskunnallisesti merkittäviä asiakasprojekteja, joissa on mukana niin nuoria kuin kokeneita asiantuntijoita. Asiakasymmärrys on tärkeää, ja se karttuu vuosien saatossa. Konsultointialalla on rajattomat mahdollisuudet oppia uutta. Tälläkin hetkellä meillä on haku auki moniin eri tehtäviin.

Millaisena Deloitten johtamiskulttuuri näyttäytyy sinulle?

Koen, että Deloitte on hyvässä tasapainossa ihmislähtöisyyden ja numeroiden kanssa. Meillä halutaan tehdä kannattavaa liiketoimintaa, mutta samaan aikaan asiantuntijoiden laadukas valmentava johtaminen, coachaus, on kaiken keskiössä. Kaikkia deloittelaisia kannustetaan ottamaan kuskin paikka omalla urallaan ja jokaisen henkilökohtaista uraa ja ammatillista kehitystä tuetaan. Esimerkiksi asiantuntijoiden jatkuvaan kouluttamiseen panostetaan paljon: jotta varmistamme, että asiantuntijuutemme on ensiluokkaista mutta myös, että asiantuntijat kehittyvät urallaan.

Millainen johtaja olet?

Kuvailisin itseäni helposti lähestyttäväksi ja mutkattomaksi. Annan ihmisille vastuuta, mutta haluan luoda tunteen, että olen taustalla tarvittaessa tukena. Uskon, että ihmiset uskaltavat kokeilla uusia asioita, kun heille annetaan tilaa ja lupaus siitä, etteivät he jää tuuliseen paikkaan tai tilanteeseen yksin.

Kolme sinulle tärkeää asiaa?

Perhe | Yhteinen aika on minulle tärkeää.
Ulkoliikunta | Ei ole lajia, josta en pitäisi.
Musiikki | Pitkäaikainen harrastukseni, joka vie mukanaan. 

"Me olemme ennen kaikkea ihmisbisnes. Tiimimme tärkein tehtävä on panostaa asiantuntijakokemukseen – niin nykyisten deloittelaisten kuin potentiaalistenkin uusien asiantuntijoiden osalta."

Oliko tieto hyödyllistä?