Artikkeli

ELSA Finlandin kansallinen oikeustapauskilpailu huipentui finaaliin

Deloittella oli ilo toimia yhteistyökumppanina ELSA Finlandin kaikille oikeustieteen opiskelijoille avoimessa oikeustapauskilpailussa, jossa tulevat juristit pääsevät harjoittelemaan ammatillista osaamistaan käytännössä.

Kilpailun finaali käytiin korkeimmassa oikeudessa, jossa myös kolme Deloitten lakitiimin jäsentä seurasivat neljän joukkueen loppuhuipentumaa. Oikeustapauksessa riideltiin tällä kertaa rahoitussopimuksen mukaisten myötavaikutusvelvotteiden täyttämisestä. Jokainen joukkue esitti asiaesittelyn, kirjallisen todisteen esittelyn ja loppulausunnon. Vaikka jännitystä oli käsien tärinästä havaittavissa, pystyivät kilpailijat peittämään sen varmalla esiintymisellään.

Välierien jälkeen julkistettiin kaksi finaalivaiheeseen pääsevää joukkuetta. Tällä kertaa molemmat finaalijoukkueet edustivat Helsingin yliopistoa.

Finaali oli hyvin tasainen ja myös toiseksi tullut joukkue teki vahvan vaikutuksen varmalla esiintymisellään ja selkeällä argumentoinnillaan. Finaalin voittajaksi valittiin koko päivän ajan vahvasti suoriutunut joukkue Mäkitalo Helsingin yliopistosta. Joukkue oli jakanut puheenvuoronsa selkeästi ja tasaisesti kaikkien jäsentensä kesken ja jokainen heistä hoiti osuutensa yhtä vakuuttavasti sekä kykeni reagoimaan nopeasti heille tuomariston taholta esitettyihin kiperiin kysymyksiin. Voittajajoukkueen jäsenet olivat Vivi Mäkitalo, Iris Brisson, Ansa Julkunen ja Pauliina Repo, joka palkittiin lisäksi parhaan puhujan kunniamaininnalla.

Kiitos kilpailijat ja ELSAn mahtavat edustajat, jotka lopulta taisivat jännittää kilpailijoiden puolesta vielä enemmän kuin nämä itse.

Oliko tieto hyödyllistä?