Suomi 2020: Sääntelyä uudistamaan – valta kansalle?

Artikkeli

Suomi 2020

Sääntelyä uudistamaan – valta kansalle?

Digitalisaatio ja teknologia muuttavat perusteellisesti yritysten tapaa toimia. Valitettavasti julkisen sektorin on vaikea pysyä perässä. Nopeasti muuttuvassa, globaalisti verkottuneessa maailmassa sääntelyä on tarkasteltava siltä kannalta, kuinka se voi jatkossakin suojata tulevaisuuden kansalaisia.

Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck kommentoi Suomen jäykkää sääntelyä Helsingin Sanomissa viime vuoden lopulla. Hän viittasi Suomen-asuntonsa kylpyhuoneremonttiin vertaamalla sitä NASA:n suunnittelukokoukseen, kun kahdeksan insinööriä yrittää ratkaista, kuinka remontti saadaan tehtyä noudattamalla esteettömyyden sääntelyä. Kylpyhuone oli rakennettava pyörätuolille sopivaksi, vaikka pyörätuolit eivät mahdu itse rakennuksen hissiinkään.

Suomessa, kuten muissa Pohjoismaissa, ollaan ylpeitä siitä, että yhteiskuntamme perustuu kahteen perusarvoon: turvallisuuteen ja tasa-arvoon. Turvallisuuden ja tasa-arvon varmistamiseksi hallitukset ovat laatineet tiukkoja yritysten ja kansalaisten toimintaa sääteleviä määräyksiä. Vuosien mittaan nämä määräykset ovat kietoutuneet monimutkaiseksi rajoitusten verkoksi. Kansalaisten ja yritysten on vaikea hyödyntää luovia ratkaisuja jokapäiväisissä ongelmissa, koska tiukka sääntely rajoittaa mielikuvista.

Digiajan verkottuneet kansalaiset tarvitsevat verkottuneen valtion. Myös sääntelyn toimeenpanon on kehityttävä sellaiseksi, että se tukee yrityksiä, kansalaisia ja viranomaisia nykyistä paremmin.

Kolme merkittävää muutosta vaikuttavat julkisen sääntelyn toimeenpanoon tulevaisuudessa:

  1. Kansalaiset ja yritykset omistavat tietonsa: lupahakemusten sijaan sääntelyn vaatimat yritysten tiedot pyydetään yhdellä kertaa kaikille hallintoelimille (ajurit: avoin tieto, verkottunut julkishallinto).
  2.  Viranomaiset hyödyntävät analytiikkaa ja kohdentavat toimenpiteet korkean riskin kohteisiin: riskitasoja valvotaan jatkuvasti tiedon avulla ja toimet suunnataan vain korkean riskin liiketoimintaan (ajuri: analytiikka).
  3. Kansalaiset osallistuvat joukkoistettuun valvontaan: suuri yleisö voi tehdä oikeita havaintoja, jos omaan elin- ja työympäristöön liittyvät määräykset on helppo tarkistaa (ajuri: joukkoistaminen).

Suomen uusi hallitusohjelma edellyttää, että kansalaisia ja yrityksiä pyydetään antamaan viranomaisille tietoja tietystä aiheesta vain kerran. Tämä on valtava muutos nykyiseen raskaaseen toimintatapaan, jossa samat tiedot täytetään lomakkeisiin kerta toisensa jälkeen eri viranomaisille. Ohjelmassa esitetään myös, että hyvinvointiyhteiskunnan tulisi perustua enemmän luottamukseen ja vähemmän viranomaisten sääntelyyn ja valvontaan. Jos oletamme, että suurin osa ihmisistä ja yrityksistä haluaa toimia lainkuuliaisesti, koko lupamenettelymalli tulisi kääntää päinvastaiseksi: yritykset ja kansalaiset laatisivat suunnitelmia ja vain antaisivat ne tiedoksi viranomaisille helpon yhteydenpitokanavan kautta. Näin lupahakemuksista tulisi turhia. Säännöksissä annettaisiin ohjeet siitä, millaisia tietoja on ilmoitettava ja missä aikataulussa, ja valtio varmistaisi, että tarvittavat tiedot ovat kaikkien virastojen käytettävissä.

Kuinka uusi järjestelmä kohtelee yrityksiä? Riskiä ei enää määrittele liiketoiminnan laajuus, vaan aiempi erilaisten säännösten (ympäristö-, työsuhde-, rahoitus- ym. säännösten) noudattaminen ja liiketoimintaan liittyvät riskit. Havaittaessa korkean riskin toimintaa viranomainen tukee yritystä tai yksilöä juridisten ja muiden riskien hallinnassa. Tietyillä toimialoilla (esim. ydinenergia, terveyspalvelut), joissa riskit ovat aina korkeat, tarvitaan etukäteislupia ennen liiketoiminnan aloittamista. Riskipohjaiseen valvontaan siirtyminen tarkoittaisi siis sitä, että julkinen sektori sietäisi jonkin verran virheitä.

Joukkoistetun valvonnan seurauksena toimeenpano on paikallista ja paikallisen yhteisön rooli oman elinympäristön tarkkailussa on aktiivisempi. Kansalaiset voivat tehdä parempia havaintoja mahdollisista sääntörikkomuksista, kun omaan elin- ja työympäristöön liittyvät määräykset on helppo tarkistaa esimerkiksi sopivalla sovelluksella. Viranomaiset eivät puolestaan reagoisi jokaiseen aktiivisten kansalaisten tekemään havaintoon, vaan nojaisivat valvonta- ja toimeenpanotyössään enemmän riskianalytiikkaan ja prioriteetteihin.

Laajojen tietolähteiden hyödyntämisen haittapuolena ovat mahdolliset kyberuhat, esimerkiksi yksityisyysongelmat ja liikesalaisuuksien paljastuminen. Hallituksen on kehitettävä ratkaisuja, jotka sallivat asiakastietojen mahdollisimman laajan käytön julkisella sektorilla vaarantamatta kuitenkaan tietoturvaa. Yksi vaihtoehto on kannustaa yrityksiä ja kansalaisia antamaan oikeuden jakaa omistamiaan asiointitietoja julkisen sektorin toimijoiden kesken. Mitä enemmän tietoja asiakkaat ovat valmiita jakamaan, sitä vähemmän heidän tarvitsee syöttää samoja tietoja uudelleen asioidessaan eri julkisen sektorin organisaatioiden kanssa.

Kaikkein radikaalein muutos tässä visiossa on sekä kulttuurinen että yhteiskunnallinen: Aiemmin kaikki vastuu lainsäädännön toimeenpanosta oli julkisella viranomaisella. Tulevaisuudessa joukkoistettu valvonta lisää kaikkien kansalaisten yhteistä vastuuta oman elinympäristön tarkkailusta ja auttaa viranomaisia keskittämään toimenpiteensä korkean riskin kohteisiin. Tässä tulevaisuudessa suomalainen viranomainen ei ole enää ”valvova isoveli”, vaan valmentaja, joka auttaa pienentämään riskialttiiden hankkeiden riskejä.

Deloitten asiantuntijana näen päivittäin niitä haasteita, joita virastot kohtaavat siirtyessään digitaaliaikaan. Monet asiakkaistani jakavat tässä esitetyn tulevaisuudenkuvan, ja muutos on jo käynnissä. Sitä on vain nopeutettava.

Oliko tieto hyödyllistä?