Artikkeli
Talousrikollisuuden estäminen
Mitkä ovat tämän päivän haasteet ja ratkaisut talousrikollisuuden estämiseen?
Riskiperusteisuus on talousrikollisuuden estämisen aihealueen perusta, eli resursseja tulee kohdistaa sinne missä riski on suurin. Riskien tunnistamisessa voidaan hyödyntää analytiikkaa sekä koneoppivaa mallia, esimerkiksi epätavanomaisen toiminnan havaitsemisessa ja raportoinnissa.
Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnan manuaalinen seuranta ja raportointi ovat viime vuosina saaneet tukea erilaisista teknologiapalveluista. Ne ovat tuoneet helpotusta manuaalisiin prosesseihin.
Meille Deloittella talousrikollisuuden trendit näyttäytyvät lisääntyvänä kysyntänä erilaisten rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnan toimintojen kehittämisessä sekä erilaisten teknologiapalveluiden hyödyntämisessä.
Monet organisaatiot hyödyntävät monipuolisia teknologiaratkaisuja rahanpesun estämisen toiminnoissaan, mutta tarve entistä älykkäimmille toiminnoille on suuri.