Uutiset

Tietosuoja-asiantuntijoilla tulipalokiire

EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) aletaan soveltaa 25. toukokuuta lähtien. Tietosuoja-asiantuntijamme ovat työskennelleet aiheen parissa jo useamman vuoden ajan. H-hetken lähestyessä kiirettä ja mielenkiintoisia haasteita riittää. Asiakkaamme kaipaavat meiltä ennen kaikkea näkemystä tarvittavien kehitystoimien mitoittamiseen sekä tukea vaatimusten toteuttamiseen ja muutosjohtamiseen.

Tietosuoja-asetus on herättänyt vilkasta keskustelua ja myös huolta. Tilanteeseen voi asiantuntijoidemme mukaan suhtautua kuitenkin tyynesti.

”Asetus toki nostaa riman uudelle tasolle, mutta lajina tietosuoja ei ole uusi. Henkilötietolaki ja sitä edeltävä henkilörekisterilaki ovat olleet voimassa jo yli 30 vuotta”
rauhoittelee Deloitten tietosuojapalveluista vastaava johtaja Hannu Kasanen. ”Tietosuojaan liittyvät perusperiaatteet säilyvät pitkälti ennallaan. Asiakastiedot ovat edelleen asiakkaiden omaisuutta, ja sen vuoksi niitä on käsiteltävä asiaan kuuluvalla kunnioituksella”, hän jatkaa.

Asetuksen siirtymäaika umpeutuu 25. toukokuuta, eikä maailma tullut Kasasen mukaan valmiiksi tälläkään kertaa. ”Tietosuojan kehittäminen on joka tapauksessa jatkuvaa toimintaa. Alan ammattilaistenkin kannattaa siirtää katseensa toukokuusta pitemmälle tulevaisuuteen. Parempi edetä systemaattisesti ja hallitusti kohti maalia, vaikka toukokuun määräaika menisikin ohi.”, Kasanen summaa.

Tietosuojakonsulttimme Oona Matinpalo on päässyt tukemaan asiakkaitaan muun muassa tietosuojakoulutuksilla ja vaikutustenarvioineilla. Oonan kokemuksen mukaan käytännönläheisyys on tietosuojatoimeksiannoissa valttia: ”Käytännön esimerkkien avulla murretaan tehokkaasti asetuksesta kerrottuja myyttejä ja päästään käsiksi asetuksen ytimeen”, hän toteaa.

Oona on tunnistanut työssään antoisimman puolen ja jakaa onnistumisen tunteet yhdessä asiakkaan kanssa:

”Parasta on se, kun asiakkaan silmissä näkee sen ahaa-elämyksen. Tällöin asiakas ymmärtää kuinka paljon henkilötietoja organisaatiossa oikeastaan käsitellään ja miksi henkilötietojen vastuullinen käsittely on niin tärkeää.
Kiireestä huolimatta, haluamme edelleen auttaa asiakkaitamme kehittämään henkilötietojen käsittelyä sekä luomaan lisää ’ahaa-elämyksiä’  – ja tietenkin sammuttamaan tietosuojatulipaloja. 

Kuvissa:
Hannu Kasanen
Oona Matinpalo

Oliko tieto hyödyllistä?