Suomalaisten into 5G-verkkoa kohtaan laskenut

Lehdistötiedotteet

Tutkimus: Suomalaisten into 5G-verkkoa kohtaan laskenut

Suomalaiset kuluttajat ovat vielä haluttomia siirtymään 5G-verkkoon, selviää Deloitten vuosittaisesta kuluttajien mobiilikäyttäytymistä selvittävästä tutkimuksesta. Halu vaihtaa 5G-verkkoon ensimmäisten joukossa on laskenut viime vuodesta viidellä prosenttiyksiköllä. Tutkimuksen mukaan vain kahdeksan prosenttia suomalaisista kertoo siirtyvänsä 5G-verkkoon heti kun mahdollista ja jopa 20 prosenttia ilmoittaa vaihtavansa tähän vasta kun muita vaihtoehtoja ei ole. Muissa Pohjoismaissa, erityisesti Norjassa, 5G-verkkoa odotetaan innokkaammin.

13.11.2019

5G-verkon laajamittainen käyttöönotto lähestyy, mutta suomalaisten into siirtyä viidennen sukupolven verkkoon on laskenut viime vuodesta. Viime vuonna 13 prosenttia kertoi haluavansa vaihtaa 5G-verkkoon heti kun mahdollista, mutta tänä vuonna määrä on pudonnut kahdeksaan prosenttiin. Muiden Pohjoismaiden kuluttajat suhtautuvat 5G-verkkoon odottavammin. Norjalaisista jopa 20 prosenttia on halukkaita siirtymään 5G-verkkoon heti kun mahdollista, ja ruotsalaisista ja tanskalaisistakin noin 13 prosenttia.

Kuluttajien vielä vaikea hahmottaa 5G-verkon hyötyjä

5G-verkon hyödyistä teknologisella tasolla sekä yrityksille ja julkiselle sektorille puhutaan, mutta tavalliselle kuluttajalle 5G-verkon kehittyneet ominaisuudet ja niiden tuottamat hyödyt eivät ole vielä täysin ymmärrettäviä. Tämä voi olla syynä mielenkiinnon puutteeseen. Merkittävimmät välittömästi kuluttajille realisoituvat hyödyt 5G-verkosta ovat verkon parempi kapasiteetti, lyhyt vasteaika sekä suurempi tiedonsiirtonopeus.

”Suomessa on hyvin toimiva 4G-verkko, joka yleisesti ottaen riittää kuluttajan tarpeisiin. Kuluttajan on esimerkiksi vaikea hahmottaa nopeuden loikkaa 100 megabitistä sekunnissa yli gigabittiin sekunnissa ilman ymmärrystä supernopeita yhteyksiä vaativista sovelluksista. Ensi vaiheessa hyöty tulee siitä, että verkon kokonaiskapasiteetti kasvaa, eli riittävä nopeus on käytettävissä useammin ja myös silloin kun pienellä alueella on suuri määrä käyttäjä, kuten yleisötapahtumissa”, toteaa Deloitten teknologia, media ja telekommunikaatio -toimialasta vastaava osakas Jukka-Petteri Suortti.

Suomalaisten vaisu suhtautuminen 5G-verkkoon on yllättävää, sillä mobiililaajakaistojen määrässä ja datan käytössä Suomi on maailman kärkiluokkaa. OECD:n julkaisun mukaan suomalaiset kuluttavat liittymäkohtaisesti selkeästi muita OECD–maita enemmän mobiilidataa. Lisäksi, verratessa mobiililaajakaistaliittymien määrää sataa ihmistä kohden, OECD-maista ainoastaan Japani on Suomen edellä.

Suomalaiset arvostavat verkon laatua ja selkeää hinnoittelua

Vaikka 5G-verkon hyötyjä ei vielä täysin tunnisteta, yleisesti ottaen suomalaiset odottavat verkkoyhteyksiltä paljon. Verkkoyhteyksiin liittyvien palveluiden osalta suomalaiset arvostavat eniten selkeää hinnoittelua ja verkon laatua. Tärkeimmäksi nousee ennustettava laskutus, jota yli 90 prosenttia pitää erittäin tai melko tärkeänä. Verkon laadun ja kattavuuden Internetiä käytettäessä kokee erittäin tai melko tärkeäksi 85 prosenttia käyttäjistä.

”Suomalaiset ovat tottuneet nopeaan mobiiliverkkoon ja käyttävät dataa paljon, osittain jopa korvaten kiinteät laajakaistat mobiililaajakaistoilla. Tätä ruokkii kotimaisten operaattoreiden rajattomat hinnoittelupolitiikat”, Suortti kertoo.

Tutkimuksen mukaan matkapuhelimia käytetään yhä enemmän nopeaa ja korkealaatuista verkkoa vaativiin toimintoihin, kuten videoiden katsomiseen. Suomalaisista matkapuhelimen omistajista jopa 63 prosenttia katsoo puhelimellaan tv-sarjoja suoratoistopalveluiden kautta. Kasvua viime vuoteen on lähes kymmenen prosenttiyksikköä.

”Mokkuloiden ja muiden laitteiden kautta käytetään myös paljon videopalveluita, kuten Yle Areenaa, Netflixiä, YouTubea, Ruutua tai MTV Katsomoa. Jo 4G-verkko mahdollisti sen, että esimerkiksi sarjoja ja elokuvia voidaan katsoa korkealaatuisina matkapuhelimella jopa siitä edelleen striimattuna TV-ruudulle. 5G tuo jatkossa mukanaan vieläkin nopeamman tiedonsiirron ja parantaa mobiiliyhteyden sopivuutta esimerkiksi verkkopelaamiseen lyhyen vasteajan johdosta”, jatkaa Suortti.

Smartphone:  the center of life A study on Nordic mobile consumer behaviour
Deloitte Global Mobile Consumer Survey 2019: The Nordic cut

Lue lisää Global Mobile Consumer Survey 2019: The Nordic cut -tutkimuksesta

Deloitten Global Mobile Consumer Survey tutkii 44 150 kuluttajan mobiilikäyttäytymistä 28:ssä maassa. Pohjoismaissa tutkimukseen vastasi 5 001 kuluttajaa, Suomesta vastaajia oli 1 000.

Oliko tieto hyödyllistä?