Luottamus Ymmärrys Kasvu Kokemus Kumppanuus.

Matka kohti kasvua tehdään aina yhdessä. Parempi on mahdollista.

Nikon tarina

Luottamus on tärkeintä. Yritysjärjestelytilanteessa molempien osapuolien on tiedettävä, mihin suuntaan ollaan yhdessä menossa. Pääomasijoittajien kohdalla luottamuksen, uskon ja ymmärryksen luominen korostuu erityisesti, kun kohdataan pienempiä yrittäjävetoisia yhtiöitä.

Yritysjärjestelyjen asiantuntijoina meillä on merkittävä rooli kasvun ja työllisyyden rakentamisessa. Pääsemme työssämme luomaan positiivisen kasvun kierrettä: pääomasijoittaja sijoittaa yrittäjän menestykseen, yritys laajentaa toimintaansa ja tätä kautta vaikuttaa osaltaan myös Suomen kansantalouteen ja kilpailukykyyn. 

Yhteistyö on avainasemassa onnistuneen projektin ja pitkäjänteisen asiakassuhteen muodostumisessa. Hyvä tiimi on mahdollisimman monimuotoinen: mukana on eri osaamistaustoja, erilaista kokemusta ja parhaassa tapauksessa myös monenlaisia persoonia. Kansainvälinen osaamisemme ja verkostomme asettavat meidät johtoasemaan maailmanluokan mittakaavassa. Vastaus asiakkaan haasteisiin löytyy kaikissa tilanteissa. 

Yritysjärjestelyt tähtäävät siihen, että kaikki voittavat: yrittäjä saa taloudellista hyötyä ja sijoittaja kasvua sekä tuottoa. Asioiden inhimillistä puolta ei kuitenkaan pidä unohtaa. Jos prosessissa käy huonosti, suurin vaikutus kohdistuu välittömästi tai välillisesti siinä mukana oleviin ihmisiin. Roolimme onkin toimia luottokumppanina asiakkaalle, viedä asioita eteenpäin, mutta myös varmistaa selustaa ja olla tukena vaikeissa ja epämukavissa tilanteissa.  

Matka kohti kasvua voi olla sujuva tai vaativa, mutta se tehdään aina yhdessä. 

Haluatko jutella lisää?
Niko Annola | Private Equity

Luottamus on tärkeintä. Yritysjärjestelytilanteessa molempien osapuolien on tiedettävä, mihin suuntaan ollaan yhdessä menossa. 

Yritysjärjestelyt - parempi on mahdollista.