Henri Salomaa tilintarkastus

Life at Deloitte

Trainee-tarinani: Henri Salomaa

Tilintarkastus ja neuvontapalvelut

Henri Salomaa aloitti Deloittella tilintarkastuksen Traineena tammikuussa 2021. Samanaikaisesti hän opiskelee viimeistä vuotta Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa laskentatoimen maisteriohjelmassa.

Jokainen työpäiväni on hieman erilainen ja työtehtävät vaihtelevat toimeksiantojen ja myös tiimien mukaan. Työelämässä on tärkeää halu oppia, sillä osaaminen ja ammattitaito kehittyvät suurilta osin vasta käytännössä.

15.10.2021

Miten päädyit tilintarkastuksen Traineeksi?

Tilintarkastuksen Traineeksi päädyin hakemaan noin vuosi sitten, kun Deloittella aukesi syksyn Trainee-haku. Päätökseeni hakea vaikutti eräs luentovierailu tilintarkastuksen kurssin ensimmäisellä luennolla, jossa useampi tilintarkastaja kävi kertomassa omasta ammatistaan ja päivittäisestä työstään. Muistan tämän olleen ensimmäinen kosketus siihen, millaista tilintarkastajan työ on – tehtävänkuva vaikutti minusta mielenkiintoiselta. Kiinnostavaa työstä tekee mahdollisuus päästä tekemään töitä eri yritysten ja toimialojen parissa. Tilintarkastajana pääsee myös hyödyntämään monenlaista osaamista. Muistan vierailevien tilintarkastajien korostaneen työn monipuolisia kehittymismahdollisuuksia.

Minkälainen tausta sinulla on?

Opiskelen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa laskentatoimen maisteriohjelmassa. Lisäksi olen lukenut yritysjuridiikkaa ja rahoitusta. Koen laskentatoimen opinnoista olevan hyötyä työllistymisessä, sillä laskentatoimen osaamista tarvitaan jokaisessa yrityksessä. Ennen tilintarkastusta olin töissä IKEAssa muutaman vuoden asiakaspalvelussa ja myöhemmin taloushallinnon puolella.

Mitä työsi pitää sisällään?

Jokainen työpäiväni on hieman erilainen ja työtehtävät vaihtelevat toimeksiantojen ja myös tiimien mukaan. Aloitin Trainee-jaksoni alkuvuodesta, mikä on tilintarkastajille hyvin kiireistä aikaa, sillä suurin osa yritysten tilinpäätöksistä julkaistaan kevään mittaan. Pääsin heti mukaan osaksi tiimiä ja suorittamaan erilaisia tarkastustoimenpiteitä. Tämän lisäksi olen päässyt työskentelemään asiakasyritysten taloushallinnon prosessien parissa ja toteuttamaan näihin liittyviä kontrollien testausta ja läpimenoja. Lisäksi olen päässyt tekemään muita tehtäviä, jotka liittyvät seuraavan vuoden tilinpäätöksen tilintarkastuksen suunnitteluun. Lähes päivittäin on myös jokin tapaaminen joko omien tiimiläisten tai asiakkaan kanssa. Työhöni kuuluu myös erilaisia koulutuksia.

Mitkä ovat tilintarkastuksessa työskentelevän henkilön keskeiset ominaisuudet?

Trainee-jaksoni aikana olen havainnut, että tilintarkastuksessa työskentelevillä asiantuntijoilla korostuu ainakin analyyttisyys, tarkkuus ja suurien kokonaisuuksien hallinta. Tilintarkastuksessa tulee myös tehtyä töitä useiden eri tiimien ja asiakkaiden kanssa, jolloin myös hyvät tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaidot korostuvat.

Mitä ovat mielestäsi tärkeimmät työelämätaidot?

Työelämän alkuvaiheessa on tullut paljon uusia asioita, ja koulussa opittuja asioita pääsee soveltamaan konkreettisesti vasta ensimmäistä kertaa. Halu oppia on tärkeää myös työelämässä, sillä osaaminen ja ammattitaito kehittyvät suurilta osin vasta käytännössä. Alkuvaiheessa apua joutuu myös usein kysymään kokeneemmilta, mihin auttaa hyvät kommunikointitaidot erilaisten ihmisten kanssa. Vuorovaikutustaidot auttavat myös uuteen työyhteisöön sisään pääsemisessä.

Henri Salomaa
Tilintarkastus

Oliko tieto hyödyllistä?