Life at Deloitte

Uratarinani: Teemu Toivonen

SAP-arvonlisäveroasiantuntijana maailman suurimmassa asiantuntijaorganisaatiossa

Teemu Toivonen on päämäärätietoinen SAP-arvonlisäveroasiantuntija, jonka kiinnostuksen kohteita ovat myös data-analytiikka ja projektijohtaminen. Työssään hän analysoi asiakkaiden liiketoimintaa ja hänen missionsa on helpottaa asiakkaiden elämää. Teemu motivoituu uusista projekteista, koska silloin hän pääsee laittamaan uteliaisuutensa peliin.

27.10.2021

Lakipykäliä kääntämässä ERP-järjestelmän kielelle

Aloitin urani Deloittella vuonna 2016 Tax & Legal -liiketoimintayksikössä ollessani vielä virallisesti opiskelija. Tein graduni valmiiksi töiden ohella ja nykyään minulla on takataskussa kauppatieteiden maisterin paperit. Tällä hetkellä opiskelen puoliharrastuksena tietojenkäsittelytieteitä. Olin kiinnostunut jo opiskeluaikana asiantuntijaorganisaatiossa työskentelystä positiivisen mielikuvan siivittämänä. Haastattelu Deloitten Trainee-haun yhteydessä sujui onnistuneesti. Jäin luultavasti erityisen hyvin haastattelussa mieleen piirtäessäni kaavioita tussikynällä valkotaululle – tussi osoittautuikin permanenttitussiksi ja taululle tekemä kuvioni aikaa kestäväksi.  

Käytännössä SAP-veroasiantuntijan missio on helpottaa asiakkaan elämää: kun lakiin ilmestyy uusia säännöksiä tai asiakkaan liiketoiminta muuttuu, tehtäväni on muokata SAP-järjestelmä vastaamaan verotuksen vaatimuksia. 

Nykyään työskentelen SAP-toiminnanohjausjärjestelmän (ERP) veroasiantuntijana ja motivoidun työssäni uuden oppimisesta. Roolissani pääsen näkemään näköalapaikalta isojen asiakasorganisaatioiden erilaisia liiketoimintamalleja ja sisäisiä prosesseja. Oma osaamiseni kasvaa vaihtelun ansiosta. Käytännössä SAP-veroasiantuntijan missio on helpottaa asiakkaan elämää: kun lakiin ilmestyy uusia säännöksiä tai asiakkaan liiketoiminta muuttuu, tehtäväni on muokata SAP-järjestelmä vastaamaan verotuksen vaatimuksia. Järjestelmä viritetään toimimaan automaattisesti ja tarkasti siten, että lopulta prosessin päätteeksi syntyvä data on oikea-aikaista ja verosäännöksien mukaista. Samalla katsomme asiakasyrityksen henkilöstölle oikeat roolit ja valitsemme sopivan teknologian. Prosessi- ja teknologiaosaamisestani on tässä hyötyä.

 

Työn monipuolinen sisältö motivoi ja mahdollistaa oppimisen

Teemme sisäisesti paljon yhteistyötä esimerkiksi konsultoinnin kanssa. Yksittäisen projektin kesto on keskimäärin 3-6 kuukautta ja yhdessä projektissa on mukana meiltä yleensä useampi asiantuntija. Deloitten lähtökohta on tarjota asiakkaalle mahdollisimman laaja osaaminen ja asiantuntijuus aina tarpeen mukaan. Asiakkaiden liiketoiminnoissa, projekteissa ja asiasisällöissä on paljon eroja. Jokaisen projektin alussa pitää olla sopivan nöyrä ja utelias.

Deloitten lähtökohta on tarjota asiakkaalle mahdollisimman laaja osaaminen ja asiantuntijuus aina tarpeen mukaan. 

Olen valinnut asiantuntijaorganisaatiossa työskentelyn sisällön monipuolisuuden vuoksi ja tuore projekti tuo aina uudenlaista virikettä. Omassa oppimisessa löytyy aina kehitettävää, eikä kukaan ole mielestäni koskaan täysin valmis. Deloittella on onneksi työkaluja ja halua kehittää asiantuntijoita heidän oman kiinnostuksensa mukaan. Omat mielenkiinnon- ja kehityskohteeni ovat erityisesti projektijohtaminen, data-analytiikka ja logistiikka. Haluaisin myös oppia viestimään yhä paremmin.

Deloittella parasta on asioiden toimivuus – kaikki on hyvin organisoitua ja aina löytää tarvittavan osaajan auttamaan viimeistään globaalista verkostosta. Hauskat työkaverit on myös mainittava, sillä he tuovat kaikkiin päiviin positiivista virettä. Kuvailisin Deloittelle sopivaa henkilöä aktiiviseksi ja kunnianhimoiseksi oppijaksi sekä tiimityöskentelijäksi. Itse arvostan ryhmätyöskentelyssä myös taitoa keskustella kriittisesti ja rohkeasti, sillä liika samanmielisyys peittää alleen uudet näkökulmat. Itse olen päässyt kasvamaan viiden vuoden aikana traineesta manageriksi.

 

SAP-kentässä isoja liikkeitä ja mahdollisuuksia

SAP-kentässä tapahtuu tällä hetkellä paljon ja olen ollut mukana monenlaisissa hankkeissa. Esimerkkeinä mainittakoon ERP-ratkaisujen suunnittelu ja testaus, veroprosessien tarkastukset ja parannukset, datan ”siivous”, tulevaisuuteen katsovan kehityssuunnitelman laatiminen sekä ERPin apuna toimivan veropäättelyratkaisun implementointi.

SAP S/4HANA on tällä hetkellä ajankohtaisin aihe kentälläni ja asia on pinnalla monissa yrityksissä.

SAP S/4HANA on tällä hetkellä ajankohtaisin aihe kentälläni ja asia on pinnalla monissa yrityksissä, sillä vanhan SAP ERP -järjestelmän ylläpito päättyy ja yritysten on siirryttävä uuteen SAP S/4HANA:an. Tässä yhteydessä yrityksillä on luonteva mahdollisuus miettiä myös prosessit uusiksi hyödyntäen uutta SAP S/4HANA -teknologiaa. Siirtyminen uuteen järjestelmään tapahtuu asteittain, yleensä jopa vuosien mittaan. Samaan aikaan verohallinnot muuttavat toimintatapojaan yhä digitaalisimmiksi ja esimerkiksi raportointivaatimukset muuttuvat kohti reaaliaikaisuutta ja laskukohtaisuutta. Tämä tarkoittaa, että ERP-järjestelmän on oltava kunnossa.

Teemu Toivonen

Teemu Toivonen

TEEMU TOIVONEN 

Miten pidät huolta hyvinvoinnistasi?

Opiskelu tuo hyvää vastapainoa työlle, minkä lisäksi pidän paljon myös juoksemisesta ja teen juuri paluuta pidemmille matkoille pienen loukkaantumisen jälkeen. Juoksua on helppo harrastaa kellon ajasta ja paikasta riippumatta – mikä parasta: omaa kehitystä on helppoa mitata ja seurata.

Intohimosi?
Tykkään lukea yhteiskuntapolitiikkaa ja filosofiaa.

Mitä odotat syksyltä?
Deloitten SAP-palvelutarjoama on järjestäytynyt pohjoismaisella tasolla erityisen hyvin. Odotan kovasti SAP-kollegojen tapaamista Kööpenhaminassa marraskuussa – siellä meitä on mukana noin sadan asiantuntijan porukka Pohjoismaista.

Mitä et tiennyt Teemusta?
Olen innokas, mutta keskinkertainen leipuri. Bravuurileipomukseni on hankalaksi työstettäväksi havaitut macaronsit, piirakat ja täytekakut. En tietenkään voi syödä kaikkea itse, mutta jaettu ilo on aina moninkertainen.

Teemu Toivonen
Oliko tieto hyödyllistä?