Palvelut

Elämää Deloittella

Tutustu kulttuuriimme, henkilöstöetuihimme, kerhoihimme ja tapahtumiimme.

Yhteistyö on kantava voimamme

Meille on ominaista tukea asiantuntijoidemme huippuosaamista coaching-kulttuurimme kautta. Oman ja yhteisen osaamisen kehittämiseen, tiedon jakamiseen sekä jatkuvaan palautteen antamiseen tiivistyy yhteistyön kantava voima, joka toimii menestyksemme mahdollistajana. Rennossa ja nuorekkaassa ilmapiirissämme korostuvat avoimuus ja oma-aloitteisuus sekä dynaaminen ote työskentelyyn. Tiimien välinen yhteistyö sekä tietojen ja taitojen vaihtaminen muiden deloittelaisten kanssa on keskeinen osa työkulttuuriamme. Korostamme myös avoimen, kannustavan ja jokaisen deloittelaisen näkemyksiä arvostavan ilmapiirin tärkeyttä, sillä haluamme auttaa asiantuntijoitamme rakentamaan itselleen mielekkään uran. Pyrimme kaikessa toiminnassamme siihen, että jokainen asiantuntijamme viihtyisi aidosti työssään sekä kokisi oman työnsä merkitykselliseksi ja arvostetuksi.

Hyvinvointia ja viihtyvyyttä

Yhteistyön lisäksi meille on tärkeää pitää huolta asiantuntijoistamme myös yksilötasolla. Deloitten tarjoamien henkilöstö- ja luontaisetujen tavoitteena on palkita asiantuntijoitamme, tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista sekä tuottaa iloa ja helpotusta heidän arkeensa.


Tuemme asiantuntijoidemme hyvinvointia muun muassa tarjoamalla laajennetun työterveyshuollon, joka sisältää kattavasti eri terveydenhuollon palveluita. Arjen helpottamiseksi työn tekemisen tapamme on joustava ja mahdollistamme etätyöskentelyn. Lapsen sairastuessa asiantuntijoillamme on käytössä sairaan lapsen hoitopalvelu. Työntekijöidemme jaksamista tuemme myös liikunta- sekä kulttuuriedun muodossa.


Pyrimme myös edistämään työyhteisömme viihtyvyyttä ja tiimihenkeä tukemalla monipuolisia harrastekerhojen toimintaa sekä järjestämällä erilaisia henkilöstötapahtumia ympäri vuoden.

Yhdessäoloa myös vapaa-ajalla!

Deloittella on tällä hetkellä useita erilaista harrastekerhoja, joihin kuka tahansa deloittelainen on tervetullut osallistumaan!

Liikunnallisesta vapaa-ajanvietosta kiinnostuneille deloittelaisille tarjoamme erilaisia aktiviteetteja beach volleysta golfiin ja padelista futiskerhoon. Mikäli ulkoilma-aktiviteetit kiinnostavat, myös niitä tarjoamme muun muassa purjelautailu- ja suunnistuskurssien muodossa. Jokainen kerho kokoontuu treenailemaan yhdessä säännöllisin väliajoin ja osa kerhoista osallistuu myös Deloitten omiin kansainvälisiin turnauksiin.

Näiden harrastekerhojen lisäksi asiantuntijoillamme on mahdollisuus osallistua viinikerhon toimintaan, lautapeli-iltoihin ja kulttuurikerhon tapahtumiin, esimerkiksi teatterin tai konserttien parissa. Musiikkiharrastuksesta kiinnostuneet voivat liittyä myös Deloitten House Bandiin, joka keikkailee erilaisissa henkilöstötapahtumissa ja asiakastilaisuuksissa.

 

Parasta meillä Deloittella on loistavat työkaverit ja välitön ilmapiiri.