Case Studies

Verokumppanina kansainvälisessä toimintaympäristössä

Basware on maailman suurin avoin yritysverkosto ja maailman johtava verkottuneiden hankinnasta maksuun- ja verkkolaskutusratkaisujen tarjoaja. Konsernilla on yhtiöitä yli 10 maassa ja myyntiä peräti yli 170 maahan. Deloitte on auttanut Baswarea kansainvälisten verohaasteiden kanssa vuodesta 2015.

22.10.2021

Arvostamme Deloitten asiantuntijuutta, henkilökohtaisia kontakteja ja nopeaa reagointikykyä.

 

Compliance-palveluntarjoajasta kansainväliseksi kumppaniksi

Baswaren ja Deloitten yhteistyö verotuksen alueella alkoi vuonna 2015, jolloin Basware valitsi Deloitten globaaliksi tax compliance & reporting -palveluntarjoajakseen. Deloitte tuottaa edelleen paikallisten tilinpäätösten, veroilmoitusten ja siirtohinnoittelun dokumentointien laadinnan ulkoistettuna palveluna. Tämä on hyvä perusta laajemmalle kumppanuudelle.

Yhteistyö on laajentunut kuuden vuoden aikana kattamaan monipuolisesti kansainväliseen liiketoimintaan ja verotukseen liittyviä haasteita. Deloitte on tukenut Baswarea uusille markkinoille laajentumisessa, liiketoimintamalliin liittyvissä siirtohinnoittelukysymyksissä, toimintamaiden verotarkastuksissa, IFRS-verolaskennassa ja lukuisissa muissa kansainvälisissä välillisen ja välittömän verotuksen haasteissa.

 

Paikallinen osaaminen, globaali johto

Jokaisessa Baswaren toimintamaassa palvelut tuottaa nimetty Deloitten paikallinen asiakastiimi. Pitkäaikaisen yhteistyön ansiosta kansainväliset tiimit ymmärtävät hyvin Baswaren liiketoimintaa myös paikallisella tasolla.

"Olen todella iloinen pitkäaikaisesta kumppanuudestamme. Basware on omalla toimialallaan maailman ehdotonta huippua. On hienoa, että voimme osaltamme tukea asiakkaamme liiketoimintaa ja kasvua avainmarkkinoilla. Olemme onnistuneet rakentamaan Deloitten globaalista verkostosta kiinteän kansainvälisen verotiimin, joka pyrkii aidosti vastaamaan asiakkaamme tarpeisiin ja reagoimaan kriittisiin kysymyksiin nopeasti", toteaa Deloitten veropalveluista Baswarelle vastaava Mikko Jantunen

Veroneuvontapalveluita koordinoi globaalisti Joose Ahopelto ja compliance & reporting -palveluista vastaa Heli Haiko-Oinas. Jari Ahosen ja Suvi Vaseniuksen vastuulla ovat erityisesti siirtohinnoittelu ja liiketoimintamallin verokysymykset. ”Globaalisti kymmenet deloittelaiset ympäri maailmaa tarjoavat veropalveluja Baswarelle säännöllisesti. Siksi on tärkeää, että kutakin palvelualuetta ohjaa juuri tämän alueen ammattilainen, ja että palvelut nivotaan saumattomasti yhteen Suomessa”, kommentoivat Ahonen ja Jantunen.

Baswaren Tuija Mäntyniemi (VP, Group Controlling) kommentoi yhteistyötä Deloitten kanssa seuraavasti:

”Monivuotisen yhteistyön tuloksena Deloittesta on muodostunut meille tärkeä kumppani sekä paikallisissa että kansainväliseen verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Kansainvälisenä ja nopeasti muuttuvassa ympäristössä toimivana kasvuyrityksenä meille on ollut merkittävää hyötyä Deloitten aidosti globaalista asiantuntijaverkostosta. Deloitten paikallisten asiantuntijoiden, Baswaren liiketoiminnan ymmärryksen ja hyvän yhteistyön avulla olemme pystyneet yhdessä ratkaisemaan sekä välilliseen että välittömään verotukseen liittyvät kysymykset nopeasti ja tehokkaasti. Arvostamme Deloitten asiantuntijuutta, henkilökohtaisia kontakteja ja nopeaa reagointikykyä.”

Oliko tieto hyödyllistä?