Life at Deloitte
Traineetarinani: Henrik Luostarinen
Riskienhallinta
Traineetarina
Parasta Deloittella on ollut mahdollisuus työskennellä motivoituneiden ja osaavien ammattilaisten kanssa. Kollegoilta on aina ollut helppo kysyä apua, jos omassa työssä on tullut haasteita. Asiantuntijoita on niin paljon, että jokaiseen asiaan löytyy joku, joka osaa auttaa ja neuvoa.
Nimi: Henrik Luostarinen
Liiketoiminta-alue: Riskienhallintapalvelut, Operational Risk
Aloittanut Deloittella: Helmikuu 2023
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Käyn kuntosalilla, luen ja reissaan mahdollisuuksien mukaan Suomessa ja ulkomailla. F1-kisoja tulee myös seurattua tiiviisti.
Millainen tausta sinulla oli hakiessasi Deloittelle Traineeksi?
Opiskelin Jyväskylän yliopistossa tietojärjestelmätiedettä, ja valmistuin kauppatieteiden maisteriksi vuoden 2022 lopussa. Ennen opintoja ehdin olla vuoden Puolustusvoimissa töissä. Opintojen aikana tein vaihtelevasti myyntiin, asiakaspalveluun ja IT-tukeen liittyviä töitä, mutta en mitään suoraan riskienhallintaan liittyvää. Tietyllä tavalla nykyinen työni on minulle ensimmäinen ”oman alan työ”.
Mikä innosti sinut hakemaan juuri Deloittelle Traineeksi?
Muutama kaverini työskenteli Deloittella ja heiltä sain positiivisen kuvan Deloittesta yrityksenä. Soitin myös ennen hakemuksen laittamista Trainee-paikan ilmoituksessa mainitulle henkilölle ja kyselin Deloitten käytännöistä. Deloitte vaikutti joustavalta työpaikalta ja esimerkiksi etätyömahdollisuudet olivat hyvät.
Mitä pääsit tekemään Trainee-jaksosi aikana?
Trainee-jakson alussa oli järjestetty monipuolisesti erilaisia koulutuksia, joissa pääsin tutustumaan yritykseen, kollegoihin ja työtehtäviini. Kovin pitkään ei myöskään tarvinnut odotella asiakastyöhön mukaan pääsemistä ja Trainee-jakson aikana osallistuin kolmeen hyvin erilaiseen projektiin. Lisäksi osallistuin tarjouksen laatimiseen asiakkaalle. Traineet olivat tervetulleita myös tiimipäiviin, yhteiselle kevätmatkalle sekä muihin virkistystapahtumiin. Nämä toivat hyvää vaihtelua työpäiviin ja auttoivat tutustumaan entistä paremmin kollegoihin. Olin myös mukana Deloitten kampustiimin toiminnassa organisoimassa opiskelijajärjestöjen vierailuita Deloittelle.
Miltä tyypillinen työpäiväsi näytti Traineena?
Useimmiten tein työpäivän toimistolla, mutta tarpeen vaatiessa saatoin työskennellä myös etänä kotoa. Projektityö ja siihen liittyvät tehtävät muodostivat suurimman osan työpäivistäni. Käytännössä tämä tarkoitti asiakkaiden edustajien haastatteluja, muistiinpanojen tekemistä haastatteluista, dokumenttien läpikäymistä ja raporttien kirjoittamista. Työkaluina olivat päivittäisessä käytössä muun muassa Excel ja PowerPoint. Päiviin kuului useimmiten ainakin muutama palaveri Teamsissä joko oman tiimin kesken tai asiakkaan kanssa.
Miten kehityit Trainee-jaksosi aikana?
Olen kehittynyt paljon lähes kaikilla työn osa-alueilla ja opin edelleen päivittäin uutta. Ennen töiden alkua en tiennyt juuri mitään sisäisen tarkastuksen toimenkuvasta. Tietojärjestelmätieteen opinnot ovat antaneet hyvän pohjan aiheeseen, mutta käytännön opit olen saanut työskennellessäni Deloittella. Sisäisen tarkastuksen projektit ovat lyhyitä, joten olen saanut mahdollisuuden tutustua monien eri asiakasyritysten toimintaan. Asiakashaastattelut ovat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia, sillä olen päässyt kuulemaan suoraan yritysten johdolta, miten he näkevät oman yrityksensä haasteet. Tämä on auttanut minua laajentamaan liiketoimintaymmärrystäni – myös johdon näkökulmasta. Päivittäisessä työssä myös tekniset taidot ovat kehittyneet, kuten esimerkiksi Excelin käyttö.
Onko jokin yllättänyt sinut Deloittella Traineena?
Yllätyin siitä, miten helppo työyhteisöön oli päästä sisään. Työpaikalla on erittäin rento ilmapiiri, vaikka toki kaikki hoitavat omat työnsä tehokkaasti. Toisin kuin ehkä joissain mielikuvissa, työpäivät ovat olleet täysin normaalin pituisia, eikä koskaan ole tarvinnut olla iltaan asti töissä. Positiivisella tavalla yllättävää on ollut myös se, miten paljon vapaaehtoisia vapaa-ajan aktiviteetteja työnantaja järjestää ja tarjoaa.
Mikä on ollut hauskin muisto Deloittella?
Hauskin muisto tähän asti on oman liiketoimintayksikköni kevätreissu Berliiniin, missä ohjelmassa oli muun muassa saksalaistyylinen illallinen tarjoiluineen ja musiikkiesityksineen. Muutenkin matka tarjosi hyvän mahdollisuuden tutustua paremmin työkavereihin ja päästää hetkeksi irti työasioista.
Mikä on ollut parasta Deloittella?
Parasta Deloittella on ollut mahdollisuus työskennellä motivoituneiden ja osaavien ammattilaisten kanssa. Kollegoilta on aina ollut helppo kysyä apua, jos omassa työssä on tullut haasteita. Asiantuntijoita on niin paljon, että jokaiseen asiaan löytyy joku, joka osaa auttaa ja neuvoa. Lisäksi Deloitte tarjoaa laajan valikoiman kehittymismahdollisuuksia ja tukea urapolullani.
Mitä vinkkejä antaisit uusille Trainee-hakijoille?
Kannattaa lukea kaikki Trainee -paikkojen ilmoitukset huolella läpi ja pohtia, mitkä vastaavat omia kiinnostuksen kohteita ja elämässä tai opinnoissa kertyneitä taitoja. Liikaa ei kannata kuitenkaan painottaa aiempaa osaamista, sillä Trainee-jakson tarkoituksena on antaa aito mahdollisuus oppia ja kehittyä asiantuntijana. Lisäksi suosittelen rohkeasti soittamaan ilmoituksessa mainitulle yhteyshenkilölle, jos haluaa saada paremman kuvan siitä, millaisesta Trainee-paikasta on kyse.
Mitkä ovat suunnitelmasi Trainee-jakson jälkeen?
Jatkan Trainee-jakson jälkeen konsulttina sisäisen tarkastuksen parissa.
Henrik Luostarinen
Riskienhallinta