Artikkeli

KHO:lta ratkaisu epäaidon factoringin arvonlisäverokäsittelystä

Saamisten perintään, ostamiseen ja rahoittamiseen liittyvissä palveluissa on tapauskohtaisia eroja, jotka voivat olla ratkaisevia palvelun arvonlisäverokäsittelyn kannalta. Palvelun oikea arvonlisäverokäsittely on keskeinen kysymys niin palvelujen myyjien kuin ostajienkin kannalta. Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) vuosikirjapäätös 2022:17 koski niin sanottua epäaitoa factoringia, jossa asiakkaan myyntisaamisia rahoitettiin ilman luottotappioriskin siirtymistä saamisten rahoittajalle. KHO:n mukaan toiminnassa oli osittain kyse arvonlisäverottoman rahoituspalvelun myynnistä, osittain arvonlisäverollisesta perintäpalvelusta.

23.2.2022

Asian tausta

A Oy harjoitti niin sanottua epäaitoa factoringia, jossa A Oy:n asiakas siirsi A Oy:lle myyntisaamisensa. A Oy maksoi asiakkaalleen siirrettyä myyntisaamista vastaavan summan omalla vastikkeellaan vähennettynä. Myyntisaamiset toimivat A Oy:n maksaman määrän vakuutena. Loppuasiakas maksoi A Oy:lle siirretyt laskut A Oy:n tilille. A Oy hoiti myös viivästyneiden saamisten huomauttamisen ja perinnän. Erona niin sanottuun aitoon factoringiin oli luottotappioriskin säilyminen A Oy:n asiakkaalla. Jos loppuasiakas ei siis maksanut siirrettyä saamista A Oy:lle tietyn ajan kuluessa saatavan erääntymisestä, A Oy:llä oli oikeus periä saatava omalta asiakkaaltaan. A Oy veloitti asiakkaaltaan vastikkeena palveluista saamisten määrään perustuvan provision ja mahdollisen laskukohtaisen hallinnointimaksun.

Verohallinnon ennakkoratkaisun ja Helsingin hallinto-oikeuden päätösten perusteella A Oy:n harjoittama epäaito factoring muodostui arvonlisäverollisesta laskusaatavien hallinnointia ja perintää koskevasta palvelusta ja arvonlisäverottomasta luotonantoa koskevasta palvelusta. Ratkaisujen mukaan A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa veloittamastaan provisiosta siltä osin kuin se oli vastiketta luotonantoon liittyvien palvelujen suorittamisesta. Arvonlisäveroa oli suoritettava hallinnointipalkkiosta ja saatavien määrään perustuvasta provisiosta siltä osin kuin se oli vastiketta saatavien hallinnointiin ja perintään liittyvien palvelujen suorittamisesta.

 

KHO:n ratkaisu

A Oy pyysi asiassa lupaa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yhtiö vaati, että epäaidossa factoringissa katsottaisiin olevan kyse kokonaan arvonlisäverollisesta palvelusta, johon ei sovelleta miltään osin rahoituspalvelujen verovapautusta.

KHO myönsi asiassa valitusluvan, mutta hylkäsi A Oy:n valituksen. KHO katsoi, että A Oy:n toiminnassa oli osittain kyse luotonannosta eli arvonlisäverottomasta rahoituspalvelusta, sillä A Oy antoi asiakkaalleen pääomaa käyttöön vastiketta vastaan. A Oy ei veloittanut erikseen luovuttamastaan pääomasta ajan kulumiseen perustuvaa korkoa, mutta sillä ei ollut asian arvioinnissa merkitystä. KHO:n mukaan tilanne ei myöskään ollut rinnastettavissa aiempaan vuosikirjaratkaisuun KHO 2013:129, jossa KHO piti factoringia arvonlisäverollisena. A Oy:n tapauksessa yhtiö ei ostanut saatavia, vaan ne olivat asiakkaalle maksetun summan vakuutena. Tällöin luottotappioriski ei myöskään siirtynyt A Oy:lle.

KHO:n mukaan A Oy:n suorittamaa luoton antamista ei myöskään voitu pitää arvonlisäverollisen saamisten perimistä koskevan palvelun liitännäisenä suorituksena. Saamisten perimistä ja luotonantoa koskevien palvelujen arvonlisäverokäsittelyt määräytyivät siten erikseen ja itsenäisesti. Yhtiön ei tullut suorittaa arvonlisäveroa asiakkaalta veloittamistaan palkkioista siltä osin kuin ne olivat vastiketta luotonannosta. Veroa tuli kuitenkin suorittaa siltä osin kuin vastike koski arvonlisäverollisia saamisten perimiseen liittyviä palveluja.


Factoringin arvonlisäverokäsittely ja sen vaikutukset

Factoringissa ja yleisemminkin saatavien ostamiseen tai rahoittamiseen liittyvässä toiminnassa on tapauskohtaisia eroja. Palvelun yksityiskohdilla voi olla ratkaiseva merkitys arvioitaessa, onko toiminnassa kysymys arvonlisäverollisen saamisten perimistä koskevan palvelun vai arvonlisäverottoman rahoituspalvelun myynnistä. Tästä syystä myös oikeuskäytännössä on useita factoringiin ja saatavien rahoittamiseen liittyviä ratkaisuja, joissa lopputulokset ovat vaihdelleet kunkin tapauksen tarkoista seikoista riippuen.

Myytyjen palvelujen arvonlisäverokäsittelyllä on suora vaikutus palvelujen myyjän ostoihin liittyvään arvonlisäveron vähennysoikeuteen ja tätä kautta yhtiön lopullisten kulujen määrään. Suoraan ja välittömästi arvonlisäverolliseen toimintaan liittyvistä hankinnoista on täysi arvonlisäveron vähennysoikeus, mutta suoraan arvonlisäverottomien rahoituspalvelujen myyntiin liittyvistä hankinnoista vähennysoikeutta ei ole. Sekä arvonlisäverolliseen että -verottomaan toimintaan liittyvien yleiskulujen arvonlisävero on puolestaan osittain vähennyskelpoista verollisen ja verottoman toiminnan suhteessa. 

Kuten KHO:n tuore ratkaisu osoittaa, palvelua voidaan myös pitää osittain arvonlisäverollisena ja osittain arvonlisäverottomana. Tämä johtaa muun muassa seuraaviin käytännön kysymyksiin: 

  • miten palveluista veloitettava palkkio tulisi jakaa arvonlisäverolliseen ja -verottomaan osuuteen ja
  • miten toimintaan liittyvien hankintojen vähennyskelpoinen arvonlisäveron osuus tulisi määritellä mahdollisimman täsmällisesti. 

Näistä syistä on tärkeää, että factoringia tai saamisten ostamista ja rahoittamista harjoittavat toimijat selvittävät palvelujensa arvonlisäverokäsittelyn ja hankintoihinsa liittyvät vähennysoikeudet kussakin yksittäistapauksessa huolellisesti. Lisäksi palvelujen ostajien on myös hyvä selvittää, miltä osin heidän ostamaansa palvelua pidetään arvonlisäverollisena ja miltä osin arvonlisäverottomana. Kysymys on erityisen relevantti silloin, jos ostaja ei ole oikeutettu täyteen arvonlisäveron vähennykseen ja laskun sisältämä arvonlisävero jää kokonaan tai osittain yhtiön lopulliseksi kuluksi. 

Oliko tieto hyödyllistä?