Infra Ihminen Turvallisuus Kilpailukyky Tulevaisuus

Miten perusinfra pidetään turvallisena ja kilpailukykyisenä tulevaisuudessa? Parempi on mahdollista.

Larsin tarina

Infrarahastot ja energiayhtiöt ovat meille tärkeitä asiakkaita, mutta kyllä loppukädessä infra on aina ihmisiä varten, ja siten palvelemme tavallista ihmistä. Toimiva ja turvallinen infra varmistaa, että sähkö menee muuntajan kautta yksittäiseen taloon ja siellä syttyy valo.  

Ainoastaan varmistamalla infra-rahastojen tehokkuuden ja tuottopuolen, saamme ylläpidettyä optimaalista infraverkkoa, jossa resurssit ja tarve kohtaavat. Suomen onnea on, että yhteiskuntaamme pidetään vakaana – saamme pitkiin sijoituksiin sijoittajia ja järkevää rahoitusta sekä paikallisilta että kansainvälisiltä tahoilta. Tästä on hyötyä koko yhteiskunnallemme, ja se vahvistaa myös Suomen kilpailukykyä pitkällä tähtäimellä. 

Ajatus pitää koko maa asutettuna ja toimintavarmuuden ja resurssitehokkuuden pyhä symbioosi on auttanut luomaan turvallisen mallin, joka toimii silloinkin, kun sähkömarkkinat ovat vaikeammassa tilanteessa. Selvää on, että talven aikana on myös vaikeita hetkiä edessä. Uskon silti itse, että Suomi tulee pärjäämään keskimäärin paremmin, kuin moni muu lähimaa.  

Infrarahastojen kanssa työskentely on tulevaisuuteen katsovaa työtä, sillä sähköverkko rakennetaan sadaksi vuodeksi eteenpäin. Erityisesti pidemmän projektin jälkeen on hyvä pysähtyä ja nähdä oma pieni roolinsa tässä pitkässä aikajanassa. Olemme omalla panoksellamme osa sitä, että Suomen perusinfra: sähkö, vesi, lämpö pysyvät hyvässä kunnossa, kilpailukykyisinä ja turvallisina – nyt ja tulevaisuudessa.

Haluatko jutella lisää?
Lars Björknäs | Yritysjärjestelyt

Varmistamalla infra-rahastojen tehokkuus ylläpidämme optimaalista infraverkkoa, jossa resurssit ja tarve kohtaavat. 

Infra - parempi on mahdollista