Pohjoismaisen sääntely-ympäristön tulevaisuus

Katsaus Pohjoismaiden nykyiseen sääntely-ympäristöön

Basel 3.1:n odotetaan tulevan osaksi EU:n lainsäädäntöä vielä kuluvan vuoden aikana. Paikalliseen käyttöön soveltaminen on vielä pohjoismaisilla finanssivalvontaviranomaisilla kesken, mutta sen odotetaan kuitenkin tapahtuvan EU:n määräaikojen puitteissa. 

Pohjoismaisten sääntelyviranomaisten odotetaan jatkavan eurooppalaisten vaatimusten sopeuttamista paikallisiin prioriteetteihin. Alla olevat taulukot antavat yleiskuvan nykyisistä kansallisista makrovakautustoimista Pohjoismaissa. Erojen lista korostaa sitä, että pohjoismaisten pankkien on jatkettava aktiivista dialogia paikallisten valvontaviranomaisten kanssa Basel 3.1 -sääntelyn täytäntöönpanon ajan.

Asuntolainat ovat erittäin tärkeä osa pohjoismaisten pankkien liiketoimintamalleja. Tämän vuoksi viranomaiset ovat rajoittaneet pankkien luottoriskiä asettamalla enimmäisarvoja luototusasteelle (LTV), jonka pankki voi hyväksyä lainaa myöntäessään. Luototusasteen enimmäismäärät eivät suoraan liity Basel 3.1 -sääntelyyn, mutta luototusasteen jakaumalla tulee IRBA-pankeissa olemaan vaikutus kiinteistövakuudellisten vastuiden riskipainoihin, kuten Basel 3 -uudistusten vaikutukset pohjoismaisiin pankkeihin -katsauksessa totesimme.

Tällä hetkellä Pohjoismaissa Ruotsi ja Norja ovat ainoat maat, joissa IRBA-pankkien asuntolaina- ja liikekiinteistövastuisiin sovelletaan riskipainolattiaa, kuten taulukossa 2 on kuvattu. Ruotsissa nämä riskipainojen vähimmäistasot otettiin käyttöön, kun Ruotsin finanssivalvonta (Finansinspektionen) arvioi, että kiinteistöjen suhteellisen korkeat hinnat ja kotitalouksien korkeat velkasuhteet muodostavat riskin rahoitusvakaudelle. Koska Ruotsissa IRBA-pankeilla on hallussaan merkittävä osa asuin- ja liikekiinteistömarkkinoista, otettiin elokuussa 2018 maassa käyttöön riskipainolattiat kyseisille pankeille.

Norjassa on asetettu PD- ja LGD-parametreille alarajat varmistamaan, että IRBA-pankit säilyttävät vähimmäistason riskiherkkyyden riskipainotettujen omaisuuserien ja pääomavaatimusten laskelmissa. Kuten Ruotsissa, Norjan kotitalouksien velka on suurempi kuin maan BKT ja se on ajan myötä kasvanut kotitalouksien tuloja nopeammin, vaikka luotonannon kasvu on hidastunut. Suhteellisen suuren velkaantuneisuuden johdosta kotitaloudet ovat haavoittuvaisia korkojen nousulle ja/tai tulonmenetyksille. Tämä voi johtaa taloudellisen toimeliaisuuden vähentymiseen ja työttömyyden lisääntymiseen. Epävarmat inflaationäkymät osaltaan lisäävät tätä riskiä. Norjan IRBA-parametrien minimiarvot ovat olleet voimassa joulukuusta 2020 lähtien.

Ruotsissa ja Norjassa IRBA-pankkien asuin- ja liikekiinteistölainojen riskipainoille sovelletaan lattia-arvoja. Vielä on kuitenkin epäselvää, miten sääntelyviranomaiset käsittelevät riskipainolattioita Basel 3.1 -sääntelyssä. Basel 3.1:n mukainen uusi kokonaislattia (output floor) kattaa todennäköisesti riskin, joka Ruotsissa ja Norjassa tällä hetkellä hallitaan riskipainolattioiden kautta. Tästä voi seurata, että portfoliokohtaiset alarajat poistetaan. Myös Ruotsin pankkivalvoja viittaa tähän tuoreimmassa muistiossaan, jonka mukaan uusien Basel 3.1 -standardien tulokset saattavat johtaa muutoksiin nykyisessä kotimaisessa riskipainosääntelyssä.

Pääomapuskureista yleinen lisäpääomavaatimus (Capital Conservation Buffer, CCoB) on asetettu samalle tasolle kaikissa Pohjoismaissa. Vastasyklinen puskuri (Countercyclical Buffer, CCyB) puolestaan on samalla tasolla Tanskassa, Norjassa ja Islannissa, mutta alhaisempi sekä Ruotsissa että Suomessa. Sen sijaan järjestelmäriskipuskurin (Systemic Risk Buffer, SyRB) taso vaihtelee Pohjoismaissa 0 prosentista 4,5 prosenttiin. Suomi poisti järjestelmäriskipuskurin vuonna 2020 COVID-19-pandemian vaikutusten lieventämiseksi. 2024 huhtikuun alusta otetaan kuitenkin käyttöön uusi 1 prosentin järjestelmäriskipuskuri, jota sovelletaan kaikkiin luottolaitoksiin Suomessa.

Erot pääomapuskureissa perustuvat kunkin pohjoismaisen pankkivalvojan arvioon siitä, millainen puskuritaso maittain tarvitaan, jotta pankkimarkkinat toimisivat tehokkaasti finanssikriisin sattuessa. Tästä voi kuitenkin seurata kilpailuhaittoja pankeille, jotka toimivat maassa, jossa puskurit ovat verrattain suuret. Näiden maiden pankeilla on oltava enemmän omaa pääomaa, mikä puolestaan vaikuttaa negatiivisesti pankkien pääoman tuottoon.

Suomea lukuun ottamatta valuuttakohtaiset vaatimukset vaihtelevat Pohjoismaissa vakavaraisuusasetuksen 142 artiklan mukaisen, vähintään 100 prosentin maksuvalmiusvaatimuksen lisäksi. Esimerkiksi Tanskassa LCR-valuuttavaatimus on täytettävä kaikkien merkittävien valuuttojen osalta lukuun ottamatta Norjan kruunua, Ruotsin kruunua ja pankin raportointivaluuttaa (tyypillisesti Tanskan kruunu). Ruotsissa 100 % vaatimus koskee Yhdysvaltain dollaria ja euroa, kun taas kaikissa muissa yksittäisissä valuutoissa on 75 % vähimmäisvaatimus.

Sääntely-ympäristö Pohjoismaissa Basel 3.1:n jälkeen

Basel 3.1 -uudistuksilla pyritään vähentämään riskipainotettujen erien laskennan poikkeavuuksia pankkien ja maiden välillä. Yhdenmukaistaminen eurooppalaisten ja pohjoismaisten sääntelyviranomaisten välillä on kokemuksemme mukaan edistynyt.

Markkinoilla on esimerkiksi ymmärretty, että pohjoismaiset finanssivalvojat ja EKP soveltavat käytännössä erilaisia vaatimustasoja sisäisten mallien arvioinnin osalta. Tästä esimerkkinä toimii sisäisten mallien erityisarviointi (TRIM), jonka EKP käynnisti vuoden 2016 alussa arvioidakseen, olivatko pankkien käyttämät sisäiset mallit sääntelyvaatimusten mukaisia ja olivatko niiden tulokset luotettavia ja vertailukelpoisia. EKP:n vuoden 2021 erityisarviointiraportin mukaan tarkastelun tuloksena tehtiin yli 8 500 havaintoa 65:ltä Euroopan systeemisesti merkittävältä luottolaitokselta, minkä odotetaan lisäävän riskipainotettujen erien määrää noin 12 prosenttia (275 miljardia euroa). Vastaavan tason valvontaa ei ole aiemmin tehty Pohjoismaissa. Tulosten luonne tarjoaa kuitenkin tietolähteen, jonka avulla pohjoismaiset pankkivalvojat voivat asettaa paikallisia standardeja ja odotuksia siitä, miltä ”riittävän hyvä” näyttää.

Vuonna 2018 Euroopan pankkiviranomainen (EBA) totesi Ruotsin riskipainolattiaa käsittelevässä lausunnossaan, että Ruotsin finanssivalvonnan olisi löydettävä pidemmän aikavälin ratkaisu taustalla olevaan asuntoluottojen alhaista riskipainoa koskevaan ongelmaan. EBA korosti, että mikäli ruotsalaisten pankkien sisäisillä malleilla lasketut alhaiset riskipainot eivät kata riittävästi luottotappioriskiä, maan asuntoluottosektorin aiheuttaman riskin lieventämiseksi olisi sovellettava muita menetelmiä. EBA oli tyytyväinen käynnissä olevaan prosessiin, jonka tarkoituksena on saattaa päätökseen IRBA-mallien yksityiskohtainen arviointi ja korjaus Ruotsissa. Ruotsalaisten pankkien nykyisten IRBA-mallien parannukset ovat osa pitkän aikavälin ratkaisua, jonka EBA katsoi tarpeelliseksi. EBA myös ehdotti, että Ruotsin finanssivalvonta arvioisi riskipainolattian tarpeen sääntelykehykseen Basel 3.1:n myötä tehtyjen muutosten jälkeen.

Pohjoismaissa on 20 IRB-pankkiryhmää, joista kolme on Norjassa, yhdeksän Ruotsissa, kuusi Tanskassa ja kaksi Suomessa. Islannin pankeilla on lupa käyttää vain standardimenetelmää. Pohjoismaisten pankkivalvojien IRBA-lupien hakuprosesseissa on havaittavissa trendi tiukempaan arviointiin. Asia ilmenee Ruotsin finanssivalvonnan laatimasta muistiosta (ruotsiksi), jonka mukaan suhteellisen suuri osa EBAn uusien ohjeiden noudattamiseen jätetyistä IRBA-hakemuksista ei täyttänyt vaatimuksia ja on siksi vedetty takaisin kyseisten pankkien toimesta. Uusien mallien arviointi on jatkossa Ruotsin finanssivalvonnalle tärkeä prioriteetti.

Uusien ohjeiden noudattaminen sekä maksukyvyttömyyden määritelmän että IRBA:n osalta on strategisesti tärkeää pankkien johtoryhmille. Pankit odottavat saavansa valvontaviranomaisen hyväksynnät nopeasti. Kuitenkin kiristyneet arviointiprosessit ja vastaavat haasteet valvojien odotusten täyttämisessä voivat aiheuttaa viivästyksiä, lisäpääomavaatimuksia tai äärimmäisessä tapauksessa jopa IRBA-luvan peruuttamisen. Tämä on strateginen riski, jota pankkien hallitukset haluavat hallita. Tämä voi motivoida johtoryhmiä arvioimaan tarvetta paremmalle datan keräämiselle ja hallinnalle, sisäisen haastamisen ja hallinnon parantamiselle sekä hallituksen ja ylimmän johdon aktiivisemmalle osallistumiselle luottoriskin mallinnus- ja mittausprosessiin. Nyt on aika harkita, onko IRBA edelleen oikea valinta pankille vai olisiko vähemmän kustannuksia aiheuttava standardimenetelmä parempi vaihtoehto Basel 3.1:n vaatimusten valossa. Käsittelemme pankkien vaihtoehtoja tarkemmin To be or not to be IRB -julkaisussa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Basel 3.1:n käyttöönotto johtaa mitä todennäköisimmin valvonnan lisääntymiseen ja yhdenmukaistamiseen Pohjoismaiden välillä. Basel 3.1 -sääntelyn täytäntöönpanosta vastaavien pohjoismaisten pankkivalvojien on kuitenkin edelleen annettava paikallisia ohjeita, jotka voivat lisätä tai vähentää erojen maiden välillä. Lisääntyvä valvonta-aktiviteetti ja tämä epävarmuus lisäävät johtoryhmän ja hallituksen tasolla käytäviä keskusteluja IRBA:n hyödyistä ja siitä, ovatko aiemmin tehdyt strategiset valinnat edelleen pankkien edun mukaisia.

Basel 3.1:n muutoksiin valmistautuvien johtoryhmien tulisi jatkossakin aktiivisesti seurata sääntelyn kehittymistä ymmärtääkseen Pohjoismaiden ja Euroopan sääntelyviranomaisten Basel 3.1:stä tekemien tulkintojen suuntaa. Käytännössä tämä edellyttää kohdennettua keskustelua viranomaisten kanssa, jotta voidaan ymmärtää suuntaa, sekä systemaattista tiedonjakoa niiden toimintojen kanssa, joihin sääntelymuutokset erityisesti vaikuttavat – kuten riskien mallinnus, riippumaton validointi, luottoriskin valvontayksiköt, ja talous. Pankkien on laadittava suunnitelmia ja toteutettava toimenpiteitä, jotka voivat mahdollistavat liiketoiminnan kehittämisen strategisista lähtökohdista samalla kun toimiala sopeutuu uuteen sääntely-ympäristöön.